Jerry Cotton

Tämä artikkeli ilmestyi alun perin Ruumiin Kulttuurin numerossa 4/1999.

JERRY COTTONIN HAUDALLA

TAPANI BAGGE

Hyvä ystäväni on kuollut. G-mies Jerry Cotton ei enää seikkaile suomen kielellä vuonna 2000.

G-mies kaatuu saappaat jalassa. Timo Surkan kirjoittama jäähyväis-Jerry, nimeltään Cotton 2000, on vanhaan malliin täynnä ratkiriemukasta rytinää. Aika vain on ajanut FBI:n luottomiehen kioskiseikkailujen ohi. Jerryn lähdön jälkeen Suomessa ei enää ilmesty miehille suunnattuja lukemistolehtiä, paitsi tietysti ne kuvapainotteiset.

Kun oululainen Kolmio-Kirja Ky vuonna 1961 aloitti G-mies Jerry Cottonin seikkailut, lehteä kääntämään palkattiin kakkosnumerosta lähtien pitkän linjan lehtimies ja pakinoitsija Antti Aalto. Aalto loi lehdelle saksalaisesta esikuvasta poikkeavan humoristisen tyylin ja alkoi pian pelastaa henkiä verenhimoisten saksalaiskirjoittajien jäljiltä.

Suomalainen Cotton osoittautui heti menestykseksi. Alkuun sen pahimpia kilpailijoita olivat Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailut, joita Outsiderin mentyä manan majoille haamukirjoitti Seppo Tuisku.

Minä tutustuin Jerryyn ensi kerran muistaakseni yhdeksänvuotiaana, 70-luvun alussa. Olin mummon luona maalla, ja setäni, joka oli runoilija ja peltiseppä, suositteli minulle Jerryä ja Philip Marlowea. Pidin molemmista, ja aika lailla samoista syistä: kummassakin oli jännitystä ja huumoria, kummassakin leikittiin kielellä.

Ensimmäisiä lukemiani Jerryjä oli numero 24/69: Haudasta joululomalle. Se oli myös Seppo Tuiskun ensimmäinen oma Jerry – aiemmin hän oli kirjoittanut uusiksi muutaman käännöksen. Jännärispesialisti Tuisku palkattiin toimittamaan Cottonia, koska Aalto jäi eläkkeelle.

Suomalainen Jerry henkilöityy vahvasti Tuiskuun. Hän kyllästyi pian saksalaislehden tasoon ja alkoi kirjoittaa juttuja itse ja hankkia päteviä kotimaisia avustajia, joiden tarinat hän myös joskus suunnitteli ja ainakin stilisoi, välillä uudelleenkirjoittamiseen asti.

Alkuaikojen tärkeä avustaja oli Juhana Hintsanen, jolla oli tyyli hallussa. Jerry viivästytti hänen oikeustieteen opintojaan muutamalla vuodella, mutta tuskin hän sitä on katunut. Sitten Tuisku löysi teatteriohjaaja Pentti Pesän, joka vuosien mittaan tuotti satakunta Jerryä, ja Jouko Raivion, joka teki yli 40 juttua ja valmistelee parhaillaan väitöskirjaa Cottonista. Vähän vähemmän kirjoittivat Arto Ahlakorpi, Juhana Lepoluoto, Simo Hämäläinen ja Pekka Kolehmainen.

Suosio paisui 70-luvulla sellaiseksi, että aina kun kioskikirjallisuuden vaarallisuudesta ja huonoudesta vaahdottiin, esimerkiksi nostettiin Jerry Cotton. Toisaalta mm. akateemikko Matti Kuusi ja Cottonin maailmankuvaa tutkinut Olavi Räsänen huomasivat lehden erinomaisuuden. Kuusi jopa ehdotti Jerrylle Suomalaisen työn palkintoa.

Parhaimmillaan levikki pyöri 40 000:ssa, ja Oy:ksi muuttunut Kolmiokirja vaurastui. Mutta vuonna 1981 saksalaiset iskivät niin, ettei lehti koskaan kunnolla toipunut siitä. Cottonin lisenssioikeudet olivat saksalaisella Bastei-Verlagilla, joka vaati nyt, että Suomessa aletaan taas kääntää saksalaisjuttuja. Levikki putosi hetkessä.

Siinä vaiheessa olin jo tutustunut Tuiskuun, joka oli pari vuotta aiemmin muuttanut kotikaupunkiini Keravalle. Tuisku otti pakkomuutoksen raskaasti ja masentui. Toistakymmentä vuotta hän oli tehnyt työtä lehden eteen ja kieltäytynyt lisäämästä seksiä ja väkivaltaa, vaikka kustantaja oli vaatinut niitä. Nyt koko hänen työnsä mitätöitiin.

Pari vuotta myöhemmin Tuisku oli kääntäjän tarpeessa, ja minä tarjouduin hommaan. Tärkeintä ei niinkään ollut saksan taito, vaan hyvä suomen kieli. Löysin mielestäni kelvollisen saksalaisjutun, mutta kun olin kääntänyt sen puoleenväliin, päätin tehdä loput itse. Tuisku kiitteli tekstiä harvinaisen valmiiksi ja innostui palaamaan vanhaan käytäntöön.

Jutut tehtiin taas enimmäkseen Suomessa, kirjoittajina lähinnä Pekka Kolehmainen ja Juha Ruusuvuori ja minä, toimituksen laatikkoon vain pantiin saksalaisten mieliksi jokin alkuteos ja kirjoittajan nimi kääntäjän paikalle. Monesti ”kääntäjä” ei edes nähnyt alkuperäisteosta.

Vuosikymmenen mittaan minä jäin ainoaksi kirjoittajaksi, lisänä käytettiin Renne Nikupaavolan ja Heikki Haverin suomennoksia. Muutama muukin kääntäjä vieraili, mutta harva hallitsi Cottonin tyylin.

Vuonna 1991 Tuisku jäi eläkkeelle. Minä luotsasin lehteä pari vuotta, yritin värvätä uusia kirjoittajia ja löysinkin Timo Surkan ja FinnWestillä aloittaneen Petri Hirvosen, jotka pysyivät remmissä loppuun saakka. Vuoden 1993 alussa Kolmiokirja lopetti Cottonin toimittamisen ja siirsi sen SinäMinän toimittajalle, joka ei paljon muuta ehtinyt kuin lähettää jutut painoon ja kirjoittaa maksulaput avustajille. Minä tein vielä pari hajamielistä käännösjuttua ja lopetin. Mafia-raporttini sentään jatkui niin pitkään kuin lehtikin.

Kaikkiaan ehdin kirjoittaa 57 kappaletta n. 110-liuskaista Jerryä, kymmenen liuskan päivävauhdilla. Mafian historiasta kertovia Mafia-raporttejakin kertyi melkein tuhat liuskaa, 174 osaa. Muutaman kymmenen juttua toimitin eli stilisoin ja kirjoitin osittain uusiksi, useimmiten ainakin alun ja lopun. Melkein vuosikymmenen ajan sain pääasiallisen toimeentuloni Jerrystä.

En ole koskaan käynyt New Yorkissa, mutta tunnen sen varmasti paremmin kuin esimerkiksi Turun, jossa olen sentään vierailllut. En ole koskaan tavannut Jerryä, mutta tunsin hänet paremmin kuin monet ei-fiktiiviset ystäväni.

– Ikävä sitä teryleenipelleä tulee, Surkka sanoi.

Totta.

Jerry oli väkivallan virkamies, mutta kuitenkin jokamies. Sepänsälli ja maalaispoika, jolla oli George Naderin naama, uskomaton viinapää ja käsittämätön kolhujensietokyky. Hänen punainen Jaggensa romuttui niin monta kertaa, että alkuperäisosia tuskin oli jäljellä. Osamaksut olivat jo ajat sitten vaihtuneet korjauslaskuiksi. Teknisten ja elektronisten huippuvempainten kanssa hän ei koskaan tullut toimeen. Hän oli kiltti naisille, mutta naiset harvoin olivat kilttejä hänelle. Itseään Jerry ei koskaan ottanut liian vakavasti, vaikka kaikki tutkijat eivät hänen itseironiaansa ole tajunneetkaan.

Entä sitten esteetikko-nesteetikko Phil Decker? Entä vanha Neville Rauhantekijöineen ja hopeisine taskumatteineen? Entä G-inkkari Zeerokah tai tarkastaja High tai G-ugri Jack Harma tai pomon sihteeri Helen tai keskusneiti Myrna tai perusagentti Steve Dillaggio? Entä NYPD:n kapteeni Hywood megafoniäänineen?

Voisin jatkaa loputtomiin, mutta tässä arjenharmaassa sateessa ja sumussa lopetan tähän. Heitän vain kevyet mullat Jerryn arkulle, pyyhkäisen haikeana silmäkulmaani ja kohotan lasillisen Neljän ruusun bourbonia hänen muistolleen.

Hyvästi sitten, Jerry! Pidä ruuti kuivana ja housut jalassa siellä G-miesten taivaassa!

Jälkisanat (11.2.2007):
Puolitoista vuotta noiden muistosanojen kirjoittamisen jälkeen Musiikki-Mainos Juntunen herätti suomalaisen Jerry Cotton -lehden henkiin. Timo Surkka on ollut 2000-luvun Cottonin merkittävin kirjoittaja. Hänen lisäkseen tarinoita ovat tehneet mm. Petri Hirvonen ja Ari Paulow.

Tapani Baggen Jerry Cottonit: